19.11 Aika rientää

Taas on kulunut kolmisen viikkoa edellisestä. Nopeesti on aika kulunut. Olen jo päässyt vähän treenailemaankin, enimmäkseen uintia, joka onkin sujunut vuodenaikaan nähden ihan mukavasti. Viikko siiten maanantaina tein olin eka kertaa pyörän satulassa sitten Hawajin kisan. Ajelin sisällä rullilla, eikä jalassa tuntunut enää kipua, joten saatoin tehdä viime viikolla useammankin lyhyen pyörätreenin. Kävin myös viime viikonloppuna eka kertaa hölkkäilemässä. Ja hyvien uutisten huipentumana sain tohtori Tulikouralta toissapäivänä luvan alkaa pikku hiljaa treenailla ihan kaikkea. Mukavaa. Ajattelin lähiaikoina avata myös hiihtokauden. Vaikka tänään tänne Kankaanpäähän saatiin ensilumi, niin luulenpa, että hiihtolenkit pitää tehdä vielä jonkin aikaa tuolla Jämin tunnelissa. Syytä noita hiihtokilometrejä onkin hieman saada alle, sillä treenikauden todellinen avausleiri alkaa joulukuun 13. päivä. Lähdemme 2 viikoksi Ranskan Pyreneille, Font Romeuhun hiihtopainotteiselle korkeanpaikan leirille.

Muutenkin lähitulevaisuus alkaa olla suunniteltu, sillä olen vuokrannut kämpän Gran Kanarialta helmi-maalis- ja huhtikuuksi. Suomessa piipahdan tosin viikon verran maaliskuulla, fillarimessujen aikaan. Kisakalenterikin on jo hahmottumassa, mutta siitä hieman myöhemmin.

Olin viikonloppuna Varalan Maratonklubin vieraana kertomassa harjoittelustani. Esitystäni valmistellessa tuli otettua samalla katsaus menneeseen kauteen ja analysoitua omia tekemisiään. Keskeisiä huomioita:

• Kanarialla tuli treenattua hyvin
• muutto ja matkustus sotkivat palautumista pahemman kerran. En suositteele muille
• Californian ja Arizonan kisoissa palautuminen oli vielä kesken
• touko-kesäkuun sairastelujen takia olisi pitänyt jättää joku kisa pois
• kunto oli kuitenkin hyvä, koska IM Cd'A meni hyvin
• heinäkuun lopussa alkanut ja elokuun loppuun kestänyt treenijakso meni hyvin
• Almeren kisareissu oli aika sähellystä
• valmistautuminen Hawajille meni hyvin, paikan valinta hyvä
• Hawaji: syy lihaksen pettämiseen jäänee epäselvaksi

Kaudesta yritetään taas viisastua ja harjoittelua muutetaan jonkin verran ensi kaudelle.

Parhaillaan rakentelen esitystäni Pajulahden kestävyysseminaaria varten. sitä varetn olen lukenut vanhat harjoituspäiväkirjani. Todella mielenkiintoista puuhaa. Kyllä se perusluonne on säilynyt samana, vaikka mittariin on tullut kilometrejä lisää. Odotan itsekin mielenkiinnolla, millainen siitä esityksestä tulee.

 

30.10 Lepäilyä

Olen ottanut erittäin löysin rantein. Lorvinut sydämen kyllyydestä. Mutta nyt alkaa riittää ja mieli halajaa lenkkibaanalle. Jalan takia joutuu vielä odottamaan:(  Kyllä tämä "mitään tekemättömyys" on turmiollista: selkää särkee, lihakset kiristyy ja olo on turvoksissa. Voi olla kyllä tottumiskysymyskin.

Aika-ajo Trekkini on nyt löytänyt uuden omistajan ja pääsee varmasti hyvää kotiin. Hätäisimmät ovat jo ehtineet hämmästellä tuota pyörän myymistä. Voin vakuuttaa, että kyseessä oli ennaltasuunniteltu teko ja odotan innolla, milloin saan uuden triathlon-Trekin alleni.

Tuoreimman WL:n bloggauksen voi käydä lukaisemassa täällä.

 

24.10 Sairaslomalla

Tuossa edellisessä kirjoituksessa arvelin, ettei varsinaista syytä (jalkaongelmaan) saada ikinä selville. Mutta taas kerran saatoin todeta olleeni niin totaalisen väärässä. Eipä olisi pitänyt tehdä niin hätäistä analyysiä. Kisan jälkeisenä päivänä vasen sisäreisi oli kipeä. Tosin moni muukin paikka/lihas oli kipeä, joten tuo yleiskipeys hankaloitti vamman vakavuuden arviointia. Joka tapauksessa reilu turvotus ja kipu kertoivat, että jalassa taitaa olla ihan oikeetakin vikaa. Maanantaina, kun muu lihasarkuus oli tiessään, jäljellä oli muhkea turvotus ja liikerajoitus vasemmassa reidessä. Rappusten nouseminen, kenkien laittaminen ja ajatuskin pyöräilemisestä saivat aikaan kipua. Reilun 31 vuoden kokemuksella elämästä osasin olettaa, että jalassa on jonkinasteinen repeämä. Kun vihdoin maanantaina olimme kotona, kävin lääkärillä, joka antoi lähetteen kuvaukseen. Keskiviikkona Porissa sitten sain varmistuksen: vasemman reiden adductor magnus-lihakessa on repeämä. Hyviä uutisiakin oli, sillä lihasten ja jänteiden kiinnityskohdat olivat kunnossa eikä muutakaan poikkeavaa löytynyt. Repeämän pitäisi kuntoutua ajan kanssa ilman sen suurempia toimenpiteitä. Sain luvan uida ja vesijuosta, joten pääsee sentään jotain liikkumaan. Pyöräily ja juoksu on nyt jäissä jonkin aikaa, mikä on kyllä aika ikävää. Onneksi kävellä pystyy, joten pääsen nauttimaan "raikkaasta" ulkoilmasta hyötyliikunnan (jalan uimaan ja kauppaan) merkeissä.

Aika moni on ihmetellyt, miten pystyin raahautumaan maaliin Konassa tuon lihasvamman kanssa. Suurin syy lienee siinä, etten tiennyt sitä vamman laatua. Ei se kyllä krampilta tuntunut, mutta en osannut nimetä kipua alussa muutenkaan. Kisan aikana ei mieleeni tullut, että triathlonkisassa voisi tulla moista vammaa. Eikä mulla ole ennen tuollaista ollutkaan. Kyllähän se melkoisesti sattuikin ja taisin päästellä painokelvotonta tekstiä siellä laavakentällä. Toisen jalan ongelmat sitten johtuivat siitä, että yritin nilkuttaa eteenpäin 80 prosenttisesti oikean jalan varassa. Mielessäni oli vain kirkkaana yksi ajatus: tänä vuonna ei keskeytetä. Totesin vaan 80km:n lätkän kohdalla, että nyt tulee Bomanin tytölle pitkä päivä. Edessä 100km pyörällä ja maraton. Ei häävi tunnelma.

Pitää siitä Hawajin keikasta muutakin oppia. Vauhti naisissa on aika hillitön, joten se täytyy ottaa huomioon ensi kauden harjoittelussa. Wellingtonin ylivoimaisuutta ihmettellään laajalla rintamalla, mutta muiden suhteen tilanne ei näytä ollenkaan toivottomalta. Omaksi ilokseni ja muiden harmiksi jatkan edelleen Antin valmennuksessa ja rynnistämme kaksikkona uuteen kauteen uudet kujeet mielessämme. Mutta ensin pidetään kertyneet lomat pois:)

 

12.10 Konan kirous ei hellitä - pyörä myytävänä

Alkaa pikku hiljaa tympiä. Matkaustaa pallon toiselle laidalle...ja ryssiä joka kerta. Olenkin tässä uhkaillut jättää ensi vuoden Hawaiin väliin. Saatan tosin muutta mieleni nopeastikin. Mutta en nyt jaksa miettiä sitä, pitää vähän ottaa etäisyyttä asiaan.

Kisa lähti hyvin liikkeelle, kun pystyin uimaan helpontuntuisesti ns. kakkosryhmässä. Pyöräilykin lähti liikkeelle ihan hyvin, kunnes noin 45km:n kohdalla jaloissa räjähti: ensin vasen, sitten oikea. Eikä johtunut tilttaamisesta tai juomien imeytymisestä. Eli takareiden yläosat vetivät ihan jöötiin yhden ylämäen jälkeen, eikä satulassa istuminen meinennut luonnistua millään. Eikä kovaa ajaminenkaan. Yritin rentouttaa, hieroa ja ravistella, mutta eihän se vauhdissa onnistu. Ajelin tosi hiljaa ja yritin saada kinttuja pelittämään. Pidin jopa venyttelytauonkin. Kääntöpaikan (noin 95km) jälkeen jalkoihin tuli vähän eloa ja ohitin muutamia naisiakin. Kaiken kruunuksi sain4min rangaistuksen "liian nopeasti ohittamisesta". Eli vähän pidempi venyttelytauko 45km ennen vaihtopaikkaa. Siinä vaiheessa jalat olivat jo aika mennyttä kalua. Juoksu olikin sitten melkoista kärsimystä, alussa jalkoihin vihloi joka askeleella. Päätin kuitenkin, että tänä vuonna en keskeytä. Vaikka menisi heijastinhommiksi (reitti on valaisematon ja yli 11 tuntia reitillä viipyvät joutuvat käyttämään heijastinta). Juoksussa oli sitten melkein kaikki mahdolliset ongelmat, mitä kuvitella voi, vessareissuja lukuunottamatta. Maaliin pääsy oli kuitenkin aika helpotus ja sen verran taisin olla sekaisinkin, että jouduin suoraan lääkäintätelttaan nesteytykseen. Tällä hetkellä en keksi muuta syytä lihaksiston "herkkyyteen" kuin vatsataudin, jonka jälkeen lihaksisto temppuili muutenkin. Treenien jälkeen hillitöntä arkuutta ja viimeistelytreenissä sattunut yläkropan lihasten täydellinen lukkiintuminen. Mutta nämä ovat vain spekulaatioita, varsinaista syytähän ei ikinä saa selville.

Naisten kärki meni kovaa, joten leikillinen tavoitteeni "olla maalissa ennen Kaitsua" olisi pitänyt onnistua, jotta virallisempi tavoitteeni olisi täyttynyt. Kaitsu meni ohitseni pyörällä vähän ensimmäisen venyttelytaukoni jälkeen. Silmiinpistävää pro-sarjojen kisoissa oli lukuisat keskeytykset sekä epäonnistumiset. Täällä aina tietty osa näyttää onnistuvan, enemmistö pitää tasonsa, mutta tosi moni epäonnistuu. Olis vaan kiva joskus itsekin kuulua tuohon eka porukkaan. Lopullisen yhteenvedon aika on hieman myöhemmin. Nyt on aika pitää lomaa pitkän ja välillä stressaavankin kauden jälkeen.

Niin, se aika-ajopyöräni todella on myynnissä. Trek 9.0, ajettu juhannuksesta saakka ja pidetty kuin kukkaa kämmenellä:)

 

10.10 Huomenna ollaan tulessa!

Nyt alkaa olla kaikki valmistelut reilassa. Pyörä kiillotettu ja varusteet laitettu valmiiksi. Iltapäivällä on vielä ohjelmassa pyörän ja muiden kamojen vieminen vaihtopaikalle valmiiksi. Sitten vaan odotellaan huomisaamua.

Valmennusjohto täällä Konassa on langettanut meille jo yli viikko sitten kaikkien triathlonaiheisten nettisivujen katselukiellon, joten ollaan täällä kirjoitettujen uutisten suhteen ihan ummikkoja. Ja turhapa niiden kisakumppaneiden haastatteluja on lukeakaan, turhaa vain hermostuttaa itseään.Samoin pannassa on olleet keskustelupalstat, joten kotimaisten triathlontietäjien kisaveikkaukset ovat arvoituksia. Naisten kisassa lienee yksi suuri ennakkosuosikki, viime vuoden voittaja. Kaksi "isoa" nimeä on poissa: Sam McGlone ja Michellie Jones ja toisaalta numerolle 200 on ilmaantunut Natascha Badmannin nimi. MIelenkiintoista. Listan mukaan reissuun on huomenna lähdössä noin 60 naista, eikä joukosaa ole yhtään kovin huonoa kisaajaa. Joten kyllä tässä saa itsekin pistellä parastaan. Sijoitustavoitetta ei ole, mutta ainahan sitä parempaa haluaa. Kiikarissa on se niin paljon puhuttu "kauden paras suoritus" ja jos itse olen tyytyväinen, se saa riittää muillekin. 

No niin, nyt sitten vaan ne kisaveikkaukset käytiin ympäri maata öisissä kisakatsomoissa. Yritän pitää sellaista vauhtia, että kestätte hereillä mahdollisimman pitkälle aamuyöhön. Ja kiitokset tsemppausviestejä jo etukäteen lähettäneille!  

P.S. Sorvasin muuten eilen Hawaii-aiheisen blogikirjoituksen Warkauden Lehteen.

 

6.10 Kisaviikko käynnissä

Ja mistä sen huomaa? No, ensinnäkin siitä, että omassa vatsanpohjassa tuntuu erilaista kutinaa. Treenit on tehty jo harjoittelua tehdään vain lyhyesti, joten aikaa jää paljon myöss lepäilyyn ja olemiseen. Keskittymiseen. Konan kylä on herännyt eloon. Alii drivella on juoksijoita ja pyöräilijöitä...no, paljon. Lava Java -paikallinen kahvila Aliii driven varrella- on pihaa myöten täynnä triathlonisteja. Näyttäytymässä sekä katselemassa muita. Uintipaikalla on aamuisin täysi tohina päällä, koska sadat triathleetit käyvät aamu-uinnilla. Enkä yhtään ihmettele: lämpimässä merivedessä on nautinto uida, samalla voi tarkkailla kaloja ja kilpikonnia. Paikallisessa pyöräkaupassa tahkotaan vuoden rahakkainta viikkoa. Jotain triathleettien kisaviikon ruokavaliosta kertoo se, että supermarketissa ei ollut tänään hedelmätiskillä ainuttakaan banaania ja pasta sekä pastakastike hyllyt ammottivat tyhjyyttään. Vaikka hiilari maittaa porukalle, se ei näy päälle päin. Varsinkin age group naisista löytyy niin kuivakkaita pakkauksia, että netissä levinneet "Madonnan kuihtumiskuvat" kalpenevat. No, on täällä timmejä miehiäkin;)

Huomenna Konaan saapuu myös Brian ja Tina eli Tempen "perheeni". Brian "the Lucky" kisailee täällä myös saatuaan paikan arvonnassa (vuosittain 200 onnekasta saa paikan Hawajille arvonnassa). Brianilla on mielenkiintoinen tausta triathloniin ja muutenkin pariskunnan asenne elämään ja urheiluun on mielestäni kohdallaan. Uskomaton kaksikko kissoineen. Olen edelleen kuulemma tervetullut heille, tämän edellisen pitkähkön visiittimme jälkeenkin. Lisää Brianista ja Tinasta voi lukea täältä.

Suomen "joukkueessa" täällä kisailee myös Sami Inkinen, joka oli viime vuonna nopein suomalainen. Sami on oman ikäluokkansa parhaimmistoa, vaikka päätyö onkin bisneksen parissa. Arvostettu talousalan vaikuttaja, Forbes, oli käynyt äskettäin jututtamassa miestä San Franciscossa. Olkoon esimerkkinä ja inspiraation lähteenä tämäkin tarina. 

4.10 Viikon päästä olis kisat...

Unohdin vissiin koputtaa puuta (=päätä) kun kirjoitin tuota edellisen päivityksen loppukommenttia. Kehitin nimittäin itselleni vatsataudin viikko sitten lauantaina. En muista, milloin viimeksi olisin ollut vatsataudissa? Lauantain treenit meni hyvin, vaikkakin vatsa oli jo aika kipeä uidessa. Illalla sitten nosti kuumeen, joka jatkui myös sunnuntaina. Jonkin verran tuli myös tyhjennettyä, mutta pahinta oikeastaan oli pahoinvointi. Siihen oli kyllä tablettihoitoa, mutta se taas pisti pään sekaisin. Aloin jo olla huolissani, että palaako se syömisen nautinto koskaan. Jonkun verran nimittäin vei puhtia pois jaloista, kun ruoka ei maistu. Kunnes sitten perjantaiaamuna heräsin siihen, että mulla oli nälkä. Mikä ihana tunne!  

Eilen tein sitten viimeisen im-treenin täällä Konassa kisareiteillä ja -olosuhteissa. Viime sunnuntain "im-spesiaali kolmonen" menikin sujuvasti mentaaliharjoittelun nimissä sängyn pohjalla. Niin, se eilinen treeni meni jo aika mukavasti. Mitä nyt vanha vaiva pirulainen nosti päätään...en nimittäin taaskaan kestänyt Teemun vauhdeissa;)  Ai niin, ja lopussa väsyin. Ajatelkaa: jo 5 tunnin treenin ja vatsataudin jälkeen. Leikki sikseen. Itse olen vaan koko ajan yrittänyt miettiä sitä, miten tunne ja treenit ovat paremmin kuin viime vuonna. Onneksi. Kisan suhteen olen varovaisen optimistinen. Ja yritän ottaa rennosti. Treenit ovat jo aika keveitä, huomenna pitkä juoksu aamulla, mutta sekin ihan peruskestävyyttä. On aikaa nukkua päiväunia ja latailla akkuja.

Muuten meininkin täällä on kutakuinkin ennallaan: paljon triathlonisteja, liikaa autoja, kaikki vähän viime vuodesta kallistunutta, kalat meressä yhtä värikkäitä ja kauniita ja ah, niin mukavan lämpöistä. Ensi viikolla tunnelma sitten sähköistyy, kun kisaviikko pyörähtää käyntiin.

 

26.9 Lämpimiä kelejä pitelee edelleen...

Säästä jauhaminenhan on aina turvallinen puheenaihe. Eipä voi sen puoleen paljon valittaa. Tämänpäiväinen "varjossa +34 astetta" tuntui vain ainoastaan mukavan lämpimältä. Sama megahelle jatkuu vielä ainakin 4 päivää eli tiistaihin, jolloin vaihdamme maisemaa. Konan sääennustekin on luvannut ihan perinteistä hawaiikeliä.

No, on täällä urheiltukin. Ei sentään ihan samanmoista rummutusta, mitä kotimaassa Kaitsu on tykittänyt. Mulla on sama tavoite Kaitsun suhteen kun 2006 Pirkanhiihdossa;)

Meillä on ollut kolmenlaisia päiviä: pitkiä päiviä, peruspäiviä ja välipäiviä. Pitkät päivät ovat olleet leirin alussa pk-tehoisia yhdistelmiä ja nyttemmin ironmanspesiaaleja. Peruspäiviä on aika vähän ja ne ovat pitäneet sisällään pari tavallista alle 2h treeniä. Välipäiviä on ollut viime vuosia enemmän ja niiden tarkoitus on varmistaa palautuminen. Välipäivänä ollaan käyty punttisalilla ja vesiliikkumassa. Niin, ja olihan meillä se kisapäiväkin!

Nathan triathlon oli pääsääntöisesti Arizonan osavaltion triathleettien miehittämä. Mukana oli vissiin tuhatkunta erikuntoista ja -ikäistä menijää. Kuudesta eri starttiaallosta huolimatta pyöräosuudella oli jonkun verran ahdasta: kaikki yhtäaikaa kiertämässä 11kilsan pyörälenkkiä.  Oma kisa meni jopa pikkuisen paremmin kun osasin odottaa. Uinti meni hyvin (tarvittiin Antti kertomaan, että voisi sen otteen ottaa kunnolla eikä vaan löäistkiä menemään), pyöräily oli ihan ok. Juokseminen takkusi ensimmäiset 6 kilometriä ja sitten vasta sain normaalihöyryn päälle. Edellisesta perusmatkan kisasta olikin aikaa jo yli vuosi ja sen verran siitä tulikin kropalle uudenlaista ärsykettä, että pari päivää meni ihan kevyesti liikkuen.

Tämän viikon keskiviikkona oli aika im-spesiaali kakkosen. Keli oli kuuma: Ergomossa +48 maantiellä ja juostessa kai hieman vähemmän, yli +40 kuitenkin. Treenin kesto oli 5h15min, painottuen uintiin ja juoksuun. Tehojakin oli matkassa;) Elimistö kesti ihan hyvin lämpöä ja varsinkin juoksu oli hyvää. Näissä olosuhteissa treenaaminen on jatkuvaa taistelua: otanko minä kaiken mahdollisen irti treenaamisesta ja olosuhteista vai imeekö treenit ja kuumuus mehut irti minusta? Keskiviikon treenissä minä vein voiton! Kuumuuteen (ja kosteuteen Hawaiilla) sopeutuminen fyysisesti on elintärkeää, mutta eipä sovi unohtaa pääkoppaakaan. Jossain vaiheessa nimittäin olosuhteet kisarasituksen lisäksi aiheuttavat epämiellyttäviä tuntemuksia.

Tästäpä tulikin melkoinen olosuhdevuodatus. Edessä on enää 4 päivää täällä Tempessä ja jos/kun homma etenee samaa rataa, niin voin olla tyytyväinen niin paikkaan, olosuhteisiin kuin treenaamiseenkin. Seuraavat kommentit tulevatkin jo sitten itse pelipaikalta, jonne siis siirrämme itsemme tiistaina 30. päivä.

14.9 Arizonan lämmössä

Sisareni tämän aamuisesta pyynnöstä tai pikemminkin käskystä motivoituneena rustaan nyt tähän joitakin ydinkohtia viimeisen 2 viikon tapahtumista:

Valokuvia voi muuten käydä tsekkaamassa täältä, niitä saattaa jopa tulla sinne lisääkin seuraavan kuukauden aikana.

Olen nyt siis ollut täällä Tempen tutuissa maisemissa nyt reilun viikon verran sopeutumassa aikaeroon ja lämpöön sekä tietysti treenaamassa. Tullessa vaivannut flunssakin meni suht nopeasti ohi. Olosuhteet täällä ovat erinomaiset: lämpöä (=kuumuutta) on riittänyt, treenipaikat kunnossa. No, ehkä tiet ovat aika suoria ja yksitoikkoisia, mutta sekin on hyvää treeniä Konaa varten. Ja majoitus on parasta A-luokkaa, Kochertin perhemajoituksessa. Toimii.

Ensimmäiset treenit viime viikon alussa olivat tuskaisia. Jo 2,5 tunnin yhdistelmätreeni sai aikaan räjähdyksen tai ehkäpä sulaminen ja pään kiehuminen olisivat kuvaavampia. Lämpöä on tosiaan pidellyt sellaiset 35-42 astetta. Mutta sopeutuminen on sujunut nopeammin kuin vielä viikko sitten ajattelin. Loppuviikosta teimmekin (niin Teemu on täällä kans treenaamassa) jo 4 pitkää päivää peräkkäin hakien kunnon lämpökuormaan tottumista. Päivä päivältä on tuntunut paremmalta, mikä tietysti näin kisojen lähestyessä on suotava trendi. Eilinen vajaa 6 tuntinen sujui jo varsin mallikkaasti, vaikka arviointivirheen takia meinasimmekin nääntyä kertaalleen janoon. Urheilujuoman kulutus onkin ollut jotakuinkin litra tunnissa, mikä ei vastaa ihan Suomen hammaslääkäriliiton suosituksia;) ja on silti liian vähän olosiúhteisiin nähden. Neste- ja energiatasojen palauttaminen treenien välissä onkin olennaista jaksamisen kannalta. Siihen soveltuva kantaruokalakin on jo löytynyt.

Tämän viikon ohjelmassa on myös lepoa ja palauttavia päiviä sekä yksi leirin avainharjoituksista ja sunnuntaina viikon tehopläjäys, Nathan triathlon perusmatkalla.

2.9 Almeren jälkipyykkiä

MM-kisat on nyt sitten jo historiaa tämän vuoden osalta. Mainittakoon tässä alkajaisiksi, että ennen kisaa piti kirjoittaa tähän tarinaa, miten hyvin treenit ovat menneet ja kuinka kisoihin lähdetään mitalin kiilto silmissä. Oli sen verran kiirusta, että jäi kirjoittamatta silloin.

Välillä menee paremmin ja välillä huonommin. Joskus noilla reissuilla kaikki menee mukavasti, mutta välillä mikään ei mene mitenkään. Almeren reissu kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Oli viivytystä, suunnistusvaikeuksia, tiedonpuutetta, unohtelua ja hermojen kiristymistä. Ja maanantaiaamun kruunasi se, että vuokra-autoomme oli murtauduttu. Tulipahan käytyä paikalllisella poliisilaitoksellakin tutustumiskäynnillä. Ilmeisesti ooppelit on vaikea käynnistää, sillä meidän autosta oli vain lasi lyöty sisään...10 metrin päässä parkissa ollut auto oli pöllitty kokonaan.

Mutta itse asiaan. Kisa oli kauttaaltaan melkoista takkuamista. Uintiosuus koetteli varmasti kaikkia osallistujia, joten siitä nyt on vaikea sanoa muuta kuin se, että kauan siinä meni kaikilla. Epätoivoisista ajatuksista huolimatta en ollutkaan ihan toivottomissa asemissa uinnin jälkeen. Pyöräilyssä en saanut minkäänlaista vauhtia päälle: jalat vaan olivat tuhannen hapoilla (tankkasin ehkä liikaa?). Toisella kierroksella sain sentään hieman juonesta kiinni. Juoksun alussa oli hankalaa, mutta noin 4km:n jälkeen sain jostain kaivettua juoksuvauhtia esiin ja 15km:n jälkeen jostain vielä taisteluhenkeä siten, että sain parannettua sijoitustani juoksun aikana. Hampaankoloon jäi pahemman kerran se, että vitossija jäi niin lähelle. Eroa kärkeen tuli hirvittävästi, mutta himmeämmille mitaleille olisi hieman normaalimmalla kululla ollut hyvät saumat. Kisan suvereenisti vienyt Chrissie Wellington on ollut lyömätön joka kisassaan vuoden ajan. Triathlonin Usain Bolt - "liian" ylivoimainen. Pronssinainen (Van Vlerken) on tuore ironmanmatkan me-nainen, joten en suinkaan huonoille hävinnyt. Ja positiiviseksi lienee sekin laskettava, että huononakin päivänä pystyy jotenkin rimpuilemaan noissa karkeloissa.

Ja silti, tuntuu epäonnistumiselta. Ehkäpä suhteutettuna omiin tavoitteisiin ja tuntemuksiin kisan aikana. Jotenkin niin se vaan menee. Tai luulen niin, viisaammat puhukoot muuta. Oli miten oli, nyt on kasattava ajatukset, unohdettava viime viikonloppu ja lähdettävä kohti seuraavaa tavoitetta: lauantaina lähtee kone kohti Arizonaa ja myöhemmin matka jatkuu sitten Hawajille. Kautta on jäljellä 5,5 viikkoa. Paljon pystyy vielä tekemään ja yritän tehdä sen kaiken niin hyvin kun osaan.  Tärkein tavoitteeni on se, että 11.10 illalla olen hemmetin väsynyt, mutta tyytyväinen!

 

18.8 Kohti MM-Almerea

Kotkan "MM-leiri" meni melkein 100 prosenttisesti suunnitelmien mukaan. Ja erittäin paljon paremmin kuin vastaava leiri kolme vuotta sitten ennen pronssisia Frederician MM-kisoja. Silloin sairastin flunssaa ja katsoin vierestä kun pojat treenasivat. Ainakin parempi mieli tästä kerrasta jäi.

Oma kunto & suoristustaso saivat taas hieman vääristyneet mittasuhteet poikien vauhdissa rimpuillessa. Saan aina osakseni (ansaittua?) keljuilua, koska en pääse yrityksestäni huolimatta poikein vauhteihin ja sitten vielä pulttaan moisesta. No, en nyt ihan tosissaan, mutta kuitenkin. Toisaalta, siinä vaiheessa kun olen samalla viivalla Teemujen kanssa, kannattaa  jätkien alkaa etsiä koulutusta vastaavia hommia;) Hulluinta tässä on se, että itse aina ehdotan yhteisleirejä -ja treenejä. Eiköhän tehtäis taas tulevana viikonloppuna Kuopiossa jotain treeniä?? Häh?

Treenimäärät ja -tehot jääköön salaisiin kansioihin, mutta paljastan tässä "keittiövastaavan" ominaisuudessani muutaman faktan leirin määristä: viikon aikana kului muun muassa 2 kg mysliä, pastaa "pahimmillaan" kilo päivässä, jugurttia 2 litraa/päivä, leipää haettiin suoraan tehtaanmyymälästä. Jäätelön määrässä ei kuulemma päästy ihan normikulutustasoon: 6 päivää, 3 miestä ja 6 litraa on kuitenkin ihan kohtuullinen määrä.   

 

5.8. Nokia update

Töitä on tehty monessa mielessä. Viime perjantaina oli lepopäivä varsinaisesta "työstä" eli harjoittelusta. Päivä sujui kuitenkin varsin urheilullisissa merkeissä, sillä Nelosen urheilu kuvasi meikäläisen touhuja Sporttitähdet ohjelmaa varten. Koko päivähän siinä hujahti. Työmme tulokset (tai siis lähinnä toimittajien työn tulokset) saa katsella lauantaina 23.8. kello 12 alkaen Nelosella. 

Lauantaina oli siis vuorossa se nopean solun aktivointiyritys. Taisi jäädä yritykseksi. Meno oli kyllä varsin kankeaa eikä maalissa juuri tuntunut muualla kuin hengityksessä, joka oli koko päivän aika jumissa. Voitto tuli... ja sparraamalleni Katjalle kakkossija! Päivä kisapaikalla oli pitkä (yhdistettynä treeniviikon rasituksiin) ja illalla olo olikin varsin rento. Tankkaaminen seuraavan päivä pitkään treeniin jäi vähäiseksi.

Sunnuntaiaamuna ennen aamuseitsemää Vihnusjärven rannassa jouduin etsiskelemään kohtuullisesti motivaatiota hypätä järveen. Starttipistooli saa kuitenkin aina syttymään ja uinti sujuikin vastoin kaikkia ennakko-odotuksia hyvin. Kiitokset vaan Tompalle, joka piti vauhtia yllä tökkimällä varpaisiin. "Vanha-herra" vetäisi 3,8km:n uintiosuuden ihan kelvollisesti. (Ja muuten toinen "vanha" vetäisi Kalmarissa alle 8.30...kovia poikia Suomessa, kun jo kerran eläköityneet paukuttavat noin kovaa. Hyvä Mika!)  Päätimme, että pyörätreenin mitta olisi 3 kierrosta eli 135km. Alussa jalat olivat aivan jäässä (keli oli viileä) ja veri alkoikin virrata vasta parinkympin polkemisen jälkeen. Ajoin kaikki 3 kierrosta tasaista vauhtia sykkeellä 150-160 ja tunne oli koko ajan hyvä ja helppo. Vajaan 5 tunnin jälkeen (uinti 55min ja pyörä 3.50h)lopetinkin treenin hyvillä mielin ja siirryin lämpimän suihkun kautta syömään hernerokkaa sekä seuraamaan kisaa katsomon puolelta.

Tämän viikon alku onkin sitten todella kevyttä treeniä, palauttelua ja voimien keräämistä sunnuntaina alkavaa leiriä varten. Savon pojat saapuu myös leirille ja tiedossa lienee viikon verran posketonta treeniä, huonoja juttuja sekä ylisuuria pasta-annoksia:)

30.7 Pohjatöitä

No, ei nyt sentään ihan pohjalla olla, vaikka pohjatöitä täällä tehdäänkin:) Ja mikäs on ollu tehdessä, kun vihdoin kesä näyttää saapuneen pohjolaan. Tänäänkin sain nauttia lämmöstä ja auringosta koko rahan edestä ajaessani maakuntakierrosta...Lavia, Pomarkku, Siikainen. Ja tuulikin tuntui olevan koko ajan myötäinen.

Harjoittelujakso käynistyi siis viime viikolla Pajulahdesta, hiukan yskähdellen, mutta kuitenkin. "Huonokuntoisena" treenatessa on sellainen etu, ettei tarvitse tehdä pitkiä lenkkejä ja silti treeni tuntuu. Muutaman viikon päästä kunnon noustessa saakin sitten taas paahtaa koko päivän...eikä tunnu missään:) Tein Pajulahdessa aika monipuolista treeniä, periaatteella vähän kaikkea. Tuommoiset leirit on siitä(kin) syystä mukavia, että treenin päätteeksi pääsee suoraan valmiiseen ruokapöytään nautiskelemaan. Torstaina tehtiin Katjan kanssa nostalgiatreeni. Kävin verryttelyksi kevyellä märkäpuku-uinnilla järvessä (tyhjentämässä reksi-Lassen rapumerrat...), jonka jälkeen teimme 3*10km vk-vedot pyörällä. Reitti oli sama kuin kauan sitten ollessamme juniorina maajoukkueleirillä Pajulahdessa. Silloin leirikisassa vedettiin sama siivu, mutta silloisista pyöräajoista ei kummallakaan ollut muistikuvia. Mutta oletamme, että nyt vedime kovempaa. Lopuksi juosta "hisputtelimme" vauhtileikittelyvetoja nurmella. En kerro, kumpi hyyty ensin. Mutta hauskaa oli. Ja tämän viikon lauantaina sitten nähdään, miten Katjalla sitten Nokialla kulkee.

Perustreeni jatkuu siis edelleen, varsinkin altaassa on ollut kova työnteon maku, vauhti ei niikään kova. Huomenna ajattelin vetäistä uudet enkat paikallisessa viikkotempossa ja lauantaina sitten Nokian pikakisan. Sunnuntaina olisi sitten tarkoitus tehdä pitkä treeni Nokialla "kilpailunulkopuolella". Suunnitelmana (ainakin tällä hetkellä) on se, että uin max. teholla uinnin 3,8km ja vk-teholla pyöräilyn, jopa 180km sekä juoksua 5-10km. Mutta matkat ja vauhdit on syytä päättää vasta lauantain rykäisyn jälkeen.   

20.7. Finntriathlonia ja lomailua 

Lyhyet kommentit viime lauantain kisasta. Tapahtuma oli varsin onnistunut, lukuunottamatta koko päivän jatkunutta sadetta. Puolimatkalle lähti mukaan ennätykselliset 205 puolimatkan triathleettia, joista varsin moni oli matkassa ensimmäistä kertaa! Kisasta on kirjoitettu jo paljon, niin lehdissä kuin blogeissakin, joten mitäpä noita tapahtumia turhaan toistelemaan. Oma kisa oli melko perusveto. alkuviikon treenailun jäljiltä olo oli melkoisen vetämätön. Joroisten kisafiilis sai kuitenkin syttymään ja päivä meni kuitenkin mukavasti, mitä nyt pyöräosuudella oli varsin yksinäistä. Juoksu kulki kuitenkin taas ohan mukavasti. Hauskaa oli, koko viikonlopun ajan.

Kiitokset Joroisten Sporttiklubilaisille & muille talkoolaisille kisajärjestelyistä!

Tämän viikon olen ollut lomalla. Maanantaista torstaihin olimme Jämillä mökkeilemässä Väisäsen perheen kanssa ja loppuviikolla kiersimme Pajulahden kautta Karhulaan lomailemaan lisää. Tämän viikon treenimäärä on 50minuuttia, löhöämisen määrä huomattavasti suurempi. Viime yönä tuli nukuttua lähes kellon ympäri ja herkuttelemalla hankittu turvotus on saavuttanut liki lemmettylämäiset mittasuhteet:) Lepojakso tuli kyllä todella tarpeeseen, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kesä on kuitenkin vasta puolessa ja takana on 2*ironman, 3* puolikas ja yksi sprinttikisa sekä matkavuorokausia jotain 150 tälle vuodelle. Tarpeeksi kun väsyttää, niin se alkaa sattua ja itkettää...mutta nyt alkaa taas olla nälkää lähteä treenaamaan.

Tässä huilatessa on ollut aikaa lyödä lukkoon loppukauden koordinaatit. Huomenna maanantaina on aikaa Hawaiin kisaan 11 ja puoli viikkoa. Loppukauden toiminta keskittyy siihen, että 11.10 pystyn tekemään kauden parhaan suoritukseni. Harjoittelu käynnistyy 5 päivän leirillä Pajulahdessa ja jatkuu kotioloissa. Loppukauden kisa- ja leiriohjelmani löytyy kokonaisuudessaan kilpailut&leirit osiosta. Joroisten kisa ei nyt jääkään ainoaksi kotimaan kisaksi, sillä päätin lähteä hakemaan nopeutta SM-sprintti cupin kisasta Nokialta. Vedämme Katjan kanssa nostalgiakisan, vanhojen aikojen muistoksi. Nokialla on siis paikalla ainakin kaksi nopeaa solua. toinen mulla ja toinen Katjalla:)

 

10.7. Kotikisaa odotellessa

Vielä yksi juttu, mikä jäi hampaankoloon edellisestä kisasta. Juoksun reittiennätys jäi noin minuutin päähän.

Paluumatka kotiin kesti tiistaista lauantaihin saakka. Siinä välissä tosin leikattiin Helsingissä Antin polvi, jonka valmentaja teloi pitäessään juoksuharjoitusta. Taas tuli todistettua oikeaksi vanha sanonta:" Tee niin kuin minä sanon, älä niin kuin mminä teen". Ikävä homma ja pitkä kipee, mutta parempi valmentajan polvi, kun urheilijoiden:) Eli olen tässä saanut verestää sairaanhoitajan taitojani. Toipuminen alkaa olla nyt siinä vaiheessa, että pian saan alkaa leikkiä myös fysioterapeuttia. Kotona ehdittiin tällä erää olla kokonaista 5 yötä, joten oli aika kuningasidea myydä keväällä se talo ja välttyä nurmikonleikkaamiselta jne. Nykyisessä olohuoneessa meinaa tosin käydä välillä ahtaaksi. Kotona minua odotti myös kaksi uutta Trekin pyörää! Jussin asiantuntevalla avustuksella sain kasattua maantiepelin (Madone) ajokuntoon ja niinpä pääsin ajamaan lyhyitä lenkkejä heti kotiinpaluun jälkeen. Triathlonpyörä (Equinox) saatiin sitten ajokuntoon viime perjantaina, joten siihenkin olen ehtinyt tehdä jo "sisäänajon". Treenailu Ironmanin jälkeen on oli aika kevyttä parin viikon ajan: 1-2 tunnin lenkkiä päivittäin muutamalla lepo/matkustuspäivällä höystettynä.

Viime viikonloppuna saatiin myös osallistua yksiin mieluisiin juhliin, sillä Tuhu ja Mikko menivät naimisiin. Hauskaa oli, niin kauan kun kestin hereillä. Sen jälkeen oli kuulemma ollut vieläkin hauskempaa;)

Tällä viikolla olen sitten tehnyt pikaisen valmistautumisen Joroisten puolimatkan kisaan. Maanantaina peesipyöräilyä ja pikkukovaa juoksua sekä illalla uintireitillä kisavauhtista. Tiistaina voimaa punttisalilta ja vauhtia altaasta. Illalla haettiin pyörä- ja juoksuvauhtia Juuson kanssa: mukava, hapekas aukaisutreeni. Eilen pitikin ottaa sitten jo hieman kevyemmin. Vedettiin kuitenkin Mikon kanssa kaikki lajit läpi (2,5h treeni) ja aloitettiin tankkaus kisaan. Tänään olen vain puhallellut ja yrittänyt elpyä&tankata. Sen verran kropassa painaa, että jos tämä lauantain kisa olisi missä muualla tahansa kuin Joroisissa, niin väliin jättäisin. Mutta Joroisissa haluan kisata. Miehissä onkin erityisen mielenkiintoinen skaba tulossa. Harmittaa, kun ei pääse itse seuraamaaan tapahtumia (ellei sitten kulje ihan sairaan hyvin, heh heh). Tänä vuonna oma overall-sijoitukseni uhkaa kyllä tippua pois kymppisakista, sen verran miestensarjassa on säpinää. Ainakin osa miehistä uhkuu menohaluja ja testosteronia (kts. Junnun blogista kisaveikkaus ja Kaistun blogi Triathlonteam 226:n sivuilta)!

Eli, Joroisissa on tulossa huikean hieno triathlonviikonloppu! Jo nyt puolimatkan starttiin on tulossa noin 190 kisaajaa ja Sporttiklubin ydinjoukko on paahtanut talkootöitä koko viikon niin, että paikat ja järjestelyt toimivat tuttuun tapaan!  

 

23.6 Kisaraportti

Niin kuin tuolla Realsportin pääsivuilla jo lukikin, niin meikä oli eilen kolmas. Nyt on sitten Ironmankisojen värisuora valmis (Lanzalta ykkös- ja kakkossijat). Voi siis aloittaa alusta:)

Ei sitten saanut aikaiseksi kirjoittaa juttua enää ennen juhannusjuhlia. Viimeistelyharjoitus torstaina meni hyvin ja se antoi kai sen verran uskoa, että hermoni eivät olleet kovinkaan pinnassa ennen kisaa. Vaan kyllähän nuo viime aikojen pienet kiireet ja sairastelut yms ovat tehneet pienen loven kisakuntoon. Olo tuntuu hieman "keskenkuntoiselta". Eli juuri noihin seikkoihin nähden eilinen veto tuntuu liki voitolta. Haastattelussa heti maaliintulon jälkeen taisinkin todeta, että olen tyytyväinen ja helpottunut.

Olosuhteet "Kuortaneella" olivat vaihtelevat: vesi oli järjestäjien mittauksien perusteella lämmennyt 59,5 F (eli noin 15 asteeseen). Vaan aika raikkaaltahan tuo tuntui. Pyöräreitin maasto on osaksi tasainen, osaksi mäkinen. Oman mittarini mukaan nousua kertyi noin 1500 metriä. Ilma oli 15-20 astetta ja tuulikin virvoitti ajoittain.

Oma uintini tuntui aika helpolta ja epäilinkin jo, että ei taida vauhti olla kovin kovaa. Ekalla kääntöpoijulla huomasin kuitenkin uivani Gollnickin ja Fickerin edellä ja lopulta rantauduimme jota kuinkin samaan aikaan. UIntiaikamme oli kyllä aika hidas, hmm. Pyöräily lähti liikkeelle aikaisempia kisoja paremmin, joskin kroppa oli hiukka kohmea uinnin jäljiltä. Pyöräilyssä tuli kuitenkin takkiin se, mitä lopputuloksista on nähtävissä. Voittaja, Heate Wurtele, liikkua eilen kuitenkin aivan omaa vauhtiaan, eikä siihen tällä kunnnolla olisi ollut mitään sanomista. Tällä kertaa vahvimmin sujuivat kummankin kierroksen ylämäkiosuudet. Kärkeen eroa syntyi tasaisesti, mutta esimerkikisi Desiree Ficker oli 90km:n jälkeen 5 minuuttia edellä. Toiseen vaihtoon saavuimme yhtäaikaa.

Juoksun alussa eroa Gollnickiin oli 6,5min ja Haley Cooperiin 4,5min ja Ficker lähti hieman perääni. Ficker paineli alussa ihan omaa vauhtiaan, eikä siihen ollut mukaan lähtemistä. Alku lähti kuitenkin rivakasti liikkeelle itsellänikin ja saavutin Gollnickia alussa ja Cooperin noin 7 mailin kohdalla. Puolimaratonin kohdalla olin reilu 4 min perässä Fickeriä, joka tosin hetkeä myöhemmin vastasi päivän komeimmasta räjähdyksestä. Ohitin hänet noin 15 mailin kohdalla ja nousin kisan kolmanneksi. Oma juoksu kulki hyvin ilman notkahduksia ja kellotinkin päivän nopeimman maratonajan 3.16. Juoksureitilläkin oli nousumetrejä noin 200. Hieman jäi hampaankoloon se, että Heather Gollnickin päänahka jäi saamatta. Pyörän olisi pitänyt liikkua hieman kovempaa. Eli tavoitetta jäi tuleviin kisoihin.

Tänään vielä juhlitaan (ei tosin mitään kiekkoilijoiden juhlia). Kohta on aika lähteä palkintojenjakoon ja sitten syömään isäntäperheemme kanssa. Ja ehkä tapaamme myös muita uusia triathlontuttujamme.

Nyt on ehkä syytä antaa elimistölle aikaa toipua rauhassa kaiken sille suoritetun epäinhimillisen kohtelun jälkeen;) Joroisissa sitten kisaillaan ja nautiskellaan taas.  

 

16.6 Back in business

Niin se on kisaviikko pyorahtanyt kayntiin, olinpa mina siihen valmis tai en. Valmistautuminen sunnuntain kisaan on siina mallissa, etta kaikkia lajeja on nyt treenattu sairastelun jalkeen. Eilen sunnuntaina nautiskelin pyoralla lampimassa saassa 2,5 tunnin lenkin, vauhti oli kylla luokkaa "maisemankatselu". Oli muuten kauniit maisemat.. Tanaan aamulla klo 5.30 laitoin pisteen lahes 2 viikon uimattomuudelle, kun menin Jessin kanssa paikallisten mastersuimarien harkkoihin. Uimataito oli jokseenkin tallessa ja sen verran siina tuli liikuntaa, etta ylakroppaa alkoi mukavasti kutittaa, kun veri paasi taas kiertamaan hartiaseudulla vilkkaammin. Juoksu olikin sitten kaikkein tuskaisinta, sanoisinko ihan tukossa. Tein pitkan hidasvauhtisen juoksun maastossa, ja kuumimpaan aikaan paivasta. Meikalaisen antibioottikuuri potki muuten paikaliseen saahankin, silla kelit lampenivat heti, kun aloitin kuurin (ja aloin parantua taudista). Tuo juoksulenkki on syyta nyt unohtaa, silla muuten iskee depressio. Huomenna on siten lupa tuulettaa keuhkoja hieman enemman ja irroittaa koneesta karstaa "pikkukovan" uinti-pyora-juoksu- yhdistelman merkeissa.

Lupaan laittaa viela ainakin yhden paivityksen ennen juhannusta. Torstain jalkeenhan on turha mitaan kirjoittaa, kun puoli-Suomea on itikoiden syotavana mokeillansa, ilman nettia...ja osa luultavasti umpijuovuksissa:)

13.6 Huonon onnen paivako?

Perjantai ja 13. paiva...huonon tuurin paiva. No, enpa tieda (paivahan on vasta puolessa valissa taalla Ameriikan puolella). Taytyy olla varovasti loppuun saakka, mutta ainakin tama aamupaiva on ollut yhta juhlaa!

Tulomatkalla alkanut flunssatauti ei ollutkaan mikaan ihan lapihuutojuttu. 3 paivan kurkkukivun ja yleisen kolotuksen jalkeen tauti painui keuhkoihin, yllatys, yllatys. Viimein kuudentena sairastamispaivana eli eilen torstaina paasin laakariin. Siina mielessa kavi mieleton tsaka, silla paasin kaikkien Pohjois-Amerikan Ironmanien viralliselle kisalaakarille. Tohtori P.Z. Pearce oli ensimmainen laakari, joka suhtautui asiaan ajatellen sita myos urheilijan nakokulmasta. Sain siis tautiin antibioottikuurin seka limaa irroitavaa laaketta. "Tavalliset" laakarit eivat kuulemma ihan hevilla maaraa antibiootteja (ainakaan ilman verikokeita jne), jos eivat ole ihan varmoja siita, etta kyseessa on bakteeritulehdus. No, oli  miten oli, aloitettuani laakkeet eilen illalla ja tanaan aamulla olo oli ihan toinen. Etta kylla tassa pikapuoliin paastaan taas baanalle.

Starttaan kisaan numerolla 38, enka kuulu ennakkosuosikkien joukkoon:) Sepa vaan sopii mulle, puun takaa on hyva iskea, jos vaan kunto kestaa. Ennakkoon kovimmiksi on rankattu Heather Gollick ja Desiree Ficker (ihan ansaitusti) seka Heather Wurtele, josta ainakaan minulla  ei ole kovinkaan paljon tietoa. Pitas vissiin googlettaa... Ai niin, ja Sara Gross, joka ei ainakaan alkukaudesta ollut kovin kovassa iskussa.

Olosuhteet saan puolesta taalla on kovinkin kotoisat. Taalla on viime aikoina rikottu "the lowest average temperature" ennatykset, joten lampimimmat mukaan otetut vaatteet ovat olleet kaytossa. Alkuviikosta tuossa lahistolla oli sataa tupsauttanut oikein luntakin. Kisajarveen tulee vesi laheisilta vuorilta (sulamisvesia), joten eilen veden lampotila Coeur d'Alene -jarvessa oli niinkin vilakkaa kuin 52F. Kotoisammalla asteikolla se tarkoittaa noin 11 asteen "lampoista" vetta. Paikalliset ennustavat, etta vesi lampiaa viikossa (silla nyt taalla on jo ilmakin yli +20C), mutta ei missaan tapauksessa yli 60F (=noin 15,5C). Jarjestajat ovat jo nyt suositelleet neopreeniuimalakin kayttoa ja jos vesi on alle 60F, saa kisassa kayttaa mm. neopreenisukkia. Hurjaa! Ans kattoo miten kay..

Ok, tassapa tarkeimmat. Se on moro!

 

9.6. Huutelua Rapakon takaa

Paljon ehti tulla kehoituksia kirjoittaa nettisivuille ennen kuin mitaan tapahtui. Muuten on kylla tapahtunut paljon. Kirjoitan tata juttua jenkkilaisella koneella, joten pisteet puuttuu joidenkin kirjainten ylapuolelta.

Edellisen kirjoituksen jalkeen ehdin sairastaa viikon verran flunssaa. Se ei paljon siloin surettanut, koska edellisesta vierahti aikaa y 4 kuukautta! Ennatykset on tehty rikottaviksi.

Aloitin kisakauteni uudelleen Linzissa vetaisemalla pikamatkan kisan. Tai "kansantriathlonin" kuten Antti ja Pablo minua kiusasivat. Voitto tuli, mutta ei mitenkaan reilusti. Iltapaivalla em herrat vetivat puolimatkan kisan ja mina kannustin parhaan taitoni mukaan. Kummallakin teki kipeaa juoksussa. Samaan aikaan Teemut olivat tulessa Lanzalla ja Antille pitikin huutaa vahan valia poikien valiaikoja Lanzalta... Varsinainen juhlapaiva siita tulikin, silla Teemu piti lupauksensa (lupasi pitaa Suomen varit korkealla). Hyva pojat, ootte kovia!! Linzin kisa oli muuten mukava kokemus: mukavat reitit, hyvat jarjestelyt ja kaikien kaikkiaan noin 1000 osallistujaa. Kannattaa harkita omaan kisakalenteriin ensi kevaalle.

Linzista matkamme jatkui kohti Innsbruckia, jonne myos saapuivat lentaen ja junalla aidit Boman ja Hagqvist. Treenailin alppimaisemissa 4 paivaa, jonka jalkeen suuntasimme kohti Rapperswila ja Sveitsin 70.3. kisaa. Kisaa ennen oli ihan hyva fiilis, mutta kuitenkin tulos jai melko vaatimattomaksi. Uinnissa mokasin ja uin harhaan. Pyorailyn alku oli tosi nahkea, mutta toinen lenkki sujui paremmin. Juoksu oli tasapaksua. Maalissa liian hyvavoimaisena ja sijalla 10. Kisan karki meni kovaa, mutta silminnakijoiden havaintojen perusteella hieman sovelletuin peesisaannoin. Juttelin Erika Csomorin kanssa, joka oli tyytyvainen omaan kisaansa, mutta hieman ihmetteli naisten vauhtia. Omaan huonoon kulkuuni loytyi ainakin osaselitys verikokeista: hemoglobiini on jostain syysta kevaan aikana laskenut 20 pykalalla omaan normaalitasoon verrattuna! Ei ihme ettei happi oikein kierra. Nyt on hilliton rautakuuri paalla ja toivotaan, etta 2 viikossa tapahtuu jotain edistysta.

Olen nyt siis Spokanessa, Washingtonin osavaltiossa valmistautumassa juhannuksena kaytavaan Ironman Coeur d'Alene kisaan. Tulin tanne perjantai-iltana ja olen levannyt...ja parannellut matkan aikana alkanutta flunssaa. Kysyy hermoja, mutta aikaa pitaisi olla tarpeeksi, jotta ehdin parantua. Kisan ennakolta kovimpiin nimiin kuuluva Heather Gollick on kuulemma sairaana myos, joten sikali puntit ovat tasan tassa vaiheessa.   

Tassapa pikapaivitys asioihin. Palailen kuulumisiin viela ennen kisaa.

 

5.5. Kotona

Aika on taas kerran kulunut tosi nopeasti. Paluu "kotiin" sujui joutuisasti, pyörä palloili pari päivää pari päivää jossain lentoterminaaleissa, mutta palasi kiltisti kotiin ja vieläpä ehjänä. Syytä olikin, sillä uutta pyörää ei näemmä olekaan tulossa, vaikka niin sitä vaan kovasti asiasta marraskuulla sovittiin. No, eipä tuossa mitään, ajellaan entisellä. Eipä se vauhti ole pyörästä kiinni, vaan polkijasta. Kotiin palattua riehuin täällä muutaman päivän ja sain kuin sainkin tämän kaksiomme asuttavaan kuntoon. Lattioille jäi jopa tyhjää tilaakin. Sisustus on persoonallinen: sisustuelementteinä on käytetty taulujen ynnämuiden sijaan kymmenkuntaa banaanilaatikkoa, mustia jätesäkkejä, matkalaukkuja sekä kruununa Mavicin kiekkokasseja. Tässä sitä huomaa, miten paljon onkaan ylimääräistä tavaraa; vaikka kolmasosa tavaroista on pahvilaatikoista, silti ei tunnu, että jotain puuttuisi.

Treenit ovat pikku hiljaa lähteneet käyntiin, vaikka kyllähän pari viikkoa meni aikalailla sumussa. Vuorokausirytmi oli kauan hakusessa, kun tuo valoisuus huijaa valvomaan myöhälle iltaan. Ja aamulla sitten voisi nukkua...

Vappu jäi vähälle huomiolle. Kelit Joroisissa oli mitä mainioimmat, joten otin tuntumaa taas treenaamiseen. Kaiken kaikkiaan Savon visiitti oli kovin mukava. Sain treeniseuraa ja lenkit kulki hyvin pyörällä. Juokseminen oli vielä jokseenkin kamalaa, joten jouduin jättämään lauantain Squeezy-juoksun väliin. Olin tosin järjestelyhommissa ja tapaamassa tuttuja. Yllätyin kertakaikkiaan, miten moni joroislainen sanoi seuraavansa edesottamuksiani maailmalla. Paikkakunnalta näyttäisi uuten löytyvän edelleen lahjakkaita junnuja; toivottavasti jaksavat jatkaa urheilua kauan ja menestyksekkäästi. Kävin perjantaina, viimeinkin, tutustumassa ihan paikan päällä Melliksen toimintaan. Aika kunnioitettava saavutus Minnalta saada yritys menestymään, myös maailmalla.  

Rinta rottingilla voin edelleen mainostaa heinäkuun kotikisaa, Finntriathlonia. Kisapäällikkö Kaitsun johdolla on tehty paljon töitä kisojen eteen ja järjestelyt ovat hyvällä mallilla. Ja jatkuvasti kuuluu hyviä uutisia siitä, miten moni on tulossa mukaan kisaan. Oma nimeni on muuten jo lähtölistalla, on muuten kesän ainut kotimainen kisa. Viimeisimpänä ministeri Stubb eilen varmisteli osallistumistaan kisaan. Tänä vuonna toivottavasti saadaan väkeä liikkeelle jo perjantaina, kisojen ja iltatorin merkeissä. Toivottavasti sataisi hieman vähemmän vettä kuin viime vuonna!

Ohjelmani jatkuu treenien merkeissä täällä kotosalla. Seuraava reissu on tiedossa 21.5, jolloin lähdemme Itävalta-Sveitsi -reissuun.

 

15.4 Phoenix - matkalla kotiin

Kirjoittelenpa tässä joutessani stooria kisasta ja vähän muustakin. Odottelemme parhaillaan paluulennon lähtöä Phoenixin lentökentällä. Tämä on muuten lentokentistä parhain. Ilmainen netti ja muutenkin homma toimii.

Ekaksi kisasta, koska sepä saattaa joitakin kiinnostaa. Kuten tuloksista on voitu lukea, tuloksena oli 7. sija. Eihän se huono ole, varsinkin kun kärjessä porhalsi kovia naisia. Voittajaan tuli eroa kuitenkin liian reilusti: toisaalta Csomor taitaa olla tällä hetkellä sen verran kovassa iskussa, että luulen hänen olevan tämän hetken maailman kärki. Selätti kahden viikon sisällä sekä puolikkaalla että ironmanissa maailman kärki nimiä. Lienee löytänyt oikean levon ja rasituksen suhteen liityttyään täksi kaudeksi Suttonin talliin;)

Oma kisani lähti liikkeelle kohtalaisen mukavasti, kun rantauduin uinnista sijalla 5. Otin pyöräilyn alun tarkoituksella erityisen rauhallisesti, koska treenien perusteella jalkojen lihaksisto kaipaa kunnon verryttelyn, ennen kuin ne suostuvat toimimaan kunnolla. Pyöräosuus ajettiin kolmena edestakaisena lenkkinä: mennessä vastatuulta lievään nousuun ja tullessa sai nautiskella kunnon myötäisestä. Oma ajo kulki aika tasaisesti, lopullisen ”tuomion” saan vasta sitten kun saan purettua Ergomon keräämän datan koneelle. Pari naista kuitenkin meni ohi ja saavuin vaihtoon kahdeksantena juuri Tamara Kozulinan perässä. Lähdimme maratonille yhtä aikaa, mutta totesin vauhdin aika reippaaksi ja päätin vetää vain omaa vauhtia. Juoksu oli 3 lenkkinä: ei ihan tasaista maastoa, lämpötila siinä +35 astetta ja aurinkokin porotti pilvettömältä taivaalta. Arizonan kuumuus on kuivaa, eikä tuntunut pahalta muuten kuin suun kuivumisena. Tuuli noissa lämpötiloissa ei tuo viilennystä… Oma juoksu tuntui oikein hyvältä ja oman kellotuksen mukaan eka kierros meni ajassa 1.01 ja vielä tuossa vaiheessa tähtäsin alle 3.10 maratonaikaan. Toisen kierroksen puolessa välissä alkoi liki 10 kilometrin mittainen pimennys. Ekaa kertaa elämässäni jouduin tekemään vessareissun, jopa kolmeen kertaan. Lisäksi kroppa tuntui valahtavan täysin voimattomaksi. Omituista on kuitenkin se, että pystyin kuitenkin juomaan ja ottamaan geelejä. Lisäksi terästin juomavalikoimaani vielä kokiksella. Viimeiselle 12 kilometrille voimat tuntuivat taas palaavan ja juoksuvauhti kohentui. Juoksuaika kuitenkin jäi huonoksi, verrattuna omiin tuntemuksiin treeneissä ja kisan eka puolikkaalla. Mutta sellainenhan tuo ironman on. Pitkään päivään mahtuu kaikenlaista tapahtumaa.
Epätäydellisestä suorituksesta huolimatta listaan tähän satunnaisessa järjestyksessä positiivisia asioita:
- Hawajin paikka varmistui (naisissa olikin jaossa 4 paikkaa ja Tamara ei halunnut ottaa paikkaa vastaan)
- Tulostason kohennus 2 viikossa oli aika hyvä: ero Csomoriin sama, vaikka matka tuplaantui)
- oli kivaa taas kisailla. Antwerpenin, Hawajin ja Oceansiden kisojen jälkeen nautinto kisaamiseen palasi!

Reissumme oli kaikin puolin ikimuistoinen ja monella tapaa onnistunut. Kerrottavana olisi niin monta tarinaa. Ehkä joskus palailen niihin. Tempestä ja Scottsdalesta löytyi hyviä treenipaikkoja tulevia vuosia ja reissuja varten. Lisäksi homestay-majoitukset toimivat loistavasti. Itse asiassa palaan Tempeen samaan perheeseen asumaan ja harjoittelemaan syyskuussa ennen Hawajin kisaa. Tuon perheen isäntä, Brian, on muuten paikallisen tri-seuran hallituksessa (Phoenix Triathlon Clubissa on muuten liki saman verran triathleetteja kuin koko Suomen maassa…) ja lisäksi age group-triathlonisti, joka sai paikan (arvonnassa) Konaan.

Tässäpä tärkeimmät. Nyt toivon vain, että saavumme (matkatavaroinemme) ajallaan Helsinkiin! Seuraavaan kisaan on aikaa reilu 5 viikkoa ja silloin haetaan nopeutta Linzin pikamatkan kisasta. Kesäkuun 1. päivä on sitten edessä puolimatka Sveitsissä. Ja sitten saattaakin olla taas edessä kisareissu pikkuisen isomman meren taakse… 

 

30.3. Kalifornia

Kauden avaus on nyt sitten suoritettu. Vaan eipä järin kunniakkaasti. Kauden avauskisat ovat perinteisesti kulkeneet huonosti, mutta ei sentään näin huonosti. Tarkoituksena oli tehdä "harjoituskisa" ironmania varten ja avata kroppaa. Täytyy vain toivoa, että eilinen oli huono kenraaliharjoitus ennen ensi-iltaa.

Lyhyesti kisan kulku: Uinti oli kylmää (vesi 15 asteista) ja sujui välttävästi. Eipä tuntunut pahalta, mutta käsijarru päällä ei pääse kovempaa. Pyöräily olikin sitten melkoinen katastrofisuoritus. Alusta saakka jalkojen lihaksisto ei suostunut tottelemaan aivojen antamia käskyjä. Totuuden nimissä täytyy myöntää, että vaikuttihan se sitten pääkoppaankin ja vaikutukset kertautuivat. Lopulta pyöräosuus meni poljeskeluksi ja tulipa matkalla mieleen muutamia painokelvottomia asioitakin. Naisia paineli ohitseni roppakaupalla, mutta onneksi pääsin kuittailemaan heitä juoksuosuudella, mikä olikin päivän pelastus. Juoksu kulki olosuhteisiin nähden ihan ok. Mitä nyt pohkeita repi irti luista vielä silloinkin. Oma juoksuaikani 1.25+jotain oli tyydyttävä. Huomionarvoista on kyllä naisten juoksuvauhti, nopein vetäisi sentään puolimaratonin alle 1.20, reitillä, joka ei ole edes niitä kaikkein nopeimpia.

Omasta suoritusesta on vielä sanottava sen verran, että pyöräosuuden epätoivon jälkeen juoksu näytti kuitenkin sen, että kunto ei sentään ole huono vaan suorituskykyisyys hukassa, aika pahasti. Ehkä Kanarian kova treeni vielä tuntuu, eikä muuttopuuhat ja matkustus+aikaero ainakaan parantaneet tilannetta. Ainakin Toivasella tuntui olevan samanmoisia tuntemuksia oman kisansa jälkeen. Mitäpä tästä eteenpäin? Tänään on jo jalkojen lihaksia veivattu auki hieronnalla ja huomenna nokka kohti Arizonaa, jossa on ohjelmassa lämpöä (täällä on muuten aika viileää) sekä kevyttä treenailua. Levon ja muutaman avainharjoituksen avulla koko kroppa nousee aivan uudelle tasolle (lähde: Lemmettylä) ! Kahdessa viikossa ei ironmankuntoa tehdä, mutta uskotaan siihen, että siinä ajassa se kaivetaan kropasta esiin.   

 

27.3.2008, San Marcos-Kalifornia

Huh huh! Kanarialta paluun jälkeen on ehtinyt tapahtua niin paljon, että itsellänikin on ollut välillä hiukkasen vaikeaa kestää perässä. Nopea kertaus tähän. Kanarian leirin aikana Antti ehti myydä talomme (koska emmehän ehdi siellä paljoa olemaan ja pyykit voi pestä pienemmässäkin asunnossa) ja muutto oli määrä rykäistä alta pois ennen tänne lähtöä. Aikaa ruhtinaalliset 1,5 viikkoa. Stressiä pukkasi aikalailla, varsinkin kun palautuminen leiristä oli täydessä vauhdissa. No muutosta ja muustakin selvittiin, kiitos ahkeralle muuttoavulle! Stressinsietokynnys tuli taas kerran testattua. Kroppa on tosin maksellut viimeisen viikon aikana takaisin mm. univelkoja. Olenkin nukkunut täällä kuin lapsi: 10 tuntia yössä, sikeästi ja murehtimatta maailman menosta. Tuohon on kyllä tulossa muutos, sillä kisakauden alkuun on aikaa 2 yötä. Uskomatonta.

Asumme täällä Kaliforniassa perhemajoituksessa ja voihan pojat, mitkä oltavat meillä täällä on! Perhe on mukava, majapaikka luksusta ja sää lämmin. Mielenkiintoinen kurkistus amerikkalaiseen elämänmenoon.  Ainoastaan sopivien treenipaikkojen löytämiseen meni muutama päivä. Tänne tultua olen treenaillut muutaman päivän ihan perustreeniä, saadakseni kroppaan tuttua menoa päälle. Kaiken muuttohärdellin ja matkustamisen jälkeen olikin aika tukkoista menoa! No, kaikki voitava on nyt jokseenkin tehty lauantain kisaa varten. Tulossa onkin muuten harvinaisen kovatasoinen kisa, mukana 34 naista pro-sarjassa. Eikä kukaan ole ihan huono… Oma suoritus tulee olemaan itsellekin melkoinen yllätys. Toisaalta talven treenit on menneet tosi hyvin, mutta toisaalta eka kisasta on vaikea sanoa varmuudella yhtään mitään. Tavoitteena on ehjä veto ja kunnollinen paikkojen avaus ironmania varten.

Palailen tarinoiden äärelle kisan jälkeen.

P.S. Tuoreimmassa Fitness-lehdessä (4/2008) taitaa olla meikäläisestä juttua!

 

12.3.2008

Viisi päivää kotona ja kroppa miettii vieläkin, että ollakko vaiko eikö olla? Viimeinen treeniviikko Kanarialla tuli vedettyä huolella loppuun saakka, mutta täytyy myöntää, että kyllä treeniohjelman läpivieminen vaati melkoista tahdonvoimaa. Mietin jo välillä, onko treenin tarkoitus ottaa meidät hengiltä (ei siis oikeasti). No, eloon jäätiin.

Viikko ennen leirin loppumista meinasivat voimat loppua kesken. Tässä viikon ajatuspäiväkirjaa:
Pe: Kämppikseni Junnu saikin hoitaa keskusteluistamme noin 90%, jäljelle jäävä 10% oli minun lähes äänetöntä jupinaa. Ärsytyskynnys matalalla, onneksi ei tule aihetta kilahtaa. Ajatus kulkee hitaasti, mutta kulkee kuitenkin.
La: Keskustelusta säästynyt energia siirtyi yön aikana jalkoihin ja sen kunniaksi vedimme vauhdikkaan ironmantreenin. Pyöräillessä yksi saksalainen puujalka kysyy Teemulta: Is this tiina boman? Johon Teemu vakiovastauksellansa: "yes, yes". Tähän äijä sanoo, että "gut, gut". Treenin jälkeen ihan hillittömssä fiiliksissä pojat soitti suomalaista metallimusiikkia niin, että naapureilta tuli sanomista. Miten ne ei ymmärrä hyvän musiikin päälle mitään?
Su: Sain itseni tunnin ajamisen jälkeen hereille ja sen kunniaksi pojat veivät minut 6 tunnin pyörälenkillä saaren ehkä jyrkimpään ylämäkeen. Selvittyäni mäelle ja sieltä alas, ostin "taikapähkinöitä". Armottoman suunsoiton siivittämänä sain lisää voimaa ja lenkkihän venähti tarkoitettua pidemmäksi. Illalla kiinalaisravintolassa hämmästytimme erästä naishenkilöä runsaahkolla ruokamäärällä.
Ma: Kahden kuukauden perässä roikkumisen jälkeen (= uintitreeneissämme noudatimme sellaista taktiikkaa, että Teemu yrittää uida karkuun ja minä mahdollisimman lähellä) sain tänään uintitreenissä vetää letkaamme. Taitaa muillakin tuntua.
Ti: Rannalla rumia sanoja. Järjetön tuuli, kengät hiekkaa täynnä, hiekkaa silmissä, jalat painaa tonnin. Väsymys tuntuu luissa ja ytimissä. Pojat olivat huomanneet asian ja Junnun määräyksestä suihkun jälkeen makasin sohvalla ja odotin ruuan valmistumista. Olin aivan turhaan epäillyt Junnun ruuanlaittotaitoja. Prinsessakohtelu jatkui vielä tiskin ja kahvin ajan. Illalla oli taas minun keittiövuoro. Joka tapauksessa olin otettu moisesta huolenpidosta. Keppi ja porkkana -motivointimenetelmänä toimii.
Ke: Viimeinen ironmantreeni. Sanon jo aamulla, että tällä hetkellä ovat itku ja nauru yhtä todennäköisiä. Pyöräillessä voimat olivat jossain muualla kuin minun jaloissani. Triathlonistin kroppa on sitten ihmeellinen paikka: ratavedot juosten meni ilman suurta tuskaa leirin parasta vauhtia. Loppuverryttelyssä ei kellään ole enää kiire.
To: Nautiskelua. Ihanan lämpimässä säässä, kevyt lenkki. Ohi meni vaikka minkälaista turistia. Itsetuntomme kesti sen. Skoolasimme onnistuneelle leirille Sorian kahvilassa: minä kahvilla, Pätkä kolalla.
Edellä esitetyt ajatukset/tunnot saattavat olla joko ihan omia kummallisia ajatuskiemuroitani tai sitten naisväestön globaaleja ongelmia.

Kaikenkaikkiaan talven leiritys onnistui jopa paremmin kuin olin uskaltanut toivoakaan. Paikka oli hyvä ja  treeniseura tarpeeksi hyväkuntoista:) Sain vahvistusta sille, että omat rajat on kerta toisensa jälkeen ylitettävissä ja että, olemme valmennuksessa oikeilla jäljillä. Tätä kirjoittaessa on kauden avaukseen aikaa reilu pari viikkoa ja toivon kestäväni terveenä. Loppu on kiinni omasta päästä ja jaloista. Seuraavat terveiset tulevatkin sitten Kaliforniasta, jonne lähdemme 20.3.

 

27.2.2008

"Lepopäivän" kunniaksi päivitykset Kanarialta. Ainakin äiti käy tätä lukemassa...

Ensinnäkin on todettava, että kunto on todistetusti parantunut, mikä olikin tietysti leireilyn perimmäinen tarkoitus. Ja mukavaa on ollut: treeneistä on tullut pääsääntöisesti nautittua ja seurakin on ollut varsin rattoisaa, joskin kovakuntoista. Eka viikko tänne palattuani oli määrävoittoinen ja tulipa samalla rikottua entinen yhden viikon ennätys. Yhden palauttelupäivän jälkeen alkoi ironmaniin valmistavien vauhdikkaampien harjoitusten aikakausi. Aika hienoja treenejä on vedetty, mm. kaksi pitkää uinti-pyörä-juoksu -yhdistelmää. Vaikka välillä on tehnyt aika kipeetä, vauhti on ollut varsin mukavaa. Herra-Pätkän sanoin: "kyllä tuo sun pyöräily alkaa näyttää ajamiselta. Alkaa näkyä, että oot ajanu mun mukana lenkit". Siitä voi vetää kukin omat johtopäätöksensä. Kisoissahan sen sitten saa lopullisesti selville, onko treeni onnistunut vai ei.

Nyt on jäljellä täällä enää reilu viikko ennen kotiin paluuta. Ohjelmassa on vielä muutamia mielenkiintoisia treenejä ja jännityksellä odotankin sitä, kestääkö kroppa yhtä hienosti kuin tähänkin saakka. Aika rientää kuin siivillä, sillä parin viikon kotijakson jälkeen onkin edessä lähtö kohti Kaliforniaa ja kisakauden avausta.  

 

6.2.2008

Tänään vihdoinkin koitti se päivä, että Realsportin uudet sivut näkivät päivänvalon. Tai voiko sitä ihan niinkään sanoa, sillä ainakaan täällä Kankaanpäässä ei ole tänään juuri valosta nautiskeltu. Tulin sunnuntaina kotimaahan viikonmittaiselle pikavisiitille. Lähtiessä Arguineguinista sanoinkin auringolle, että eipä sitä varmaan viikkoon nähdäkään. No, toivottavasti aurinko odottaa taas, kun palaan saarelle 4 viikon treenirypistystä varten. Antti on jo laatinut ohjelman tuolle ajalle ja jo etukäteen treenit huimaavat päätä: tiedossa on määrää viikko ja sitten niitä "pitkiä-pikkukovia". Hartain toiveeni onkin, että saan olla tuon ajan terveenä ja hyvät kelit jatkuvat.

Tällä viikolla on siis lepoviikko. Vaikka eipä tämä vielä ainakaan ole levolta tuntunut: ohjelmassa on ollut kotitöitä (sisällä & ulkona), seminaaria, rästissä olevien asioiden hoitamista... No, vielä on 4 päivää aikaa ladata akkuja kovaa treenijaksoa varten. Seuraavat terveiset tulevatkin sitten ehkä taas Kanarialta. Luultavasti ilman ään ja öön pilkkuja & sen kummenpaa tolkkua.

 

17.1.2008

Tervehdys kaikille Arguineguinista!

Viikkojen hiljaiselo nettisivujen kohdalla on nyt loppumassa. Treenien lomassa olen vihdoinkin saamassa oman osuuteni Realsportin sivujen uudistamisprosessissa tehtyä. Näiltä minun sivuilta löytyy perustietoa, tulevat kisat & tulokset sekä ainakin aika-ajoin pikku uutisia treenien sujumisesta sekä muista tärkeimmistä tapahtumista.

 

Vuoden vaihteessa tosiaan karistin kotimaan lumet (tosin vähäiset sellaiset) kengistäni ja suuntasin treenaamaan Kanarian lämpöön. Paikan valintaan vaikutti lämmön ja olosuhteiden lisäksi se, että täällä on treeniseurana Toivasen Teemu. Ainakin silloin kun satun kestämään "Pätkän" peesissä... Vuokrasimme täältä asunnon reiluksi pariksi kuukaudeksi, joten ratkaisu on sekä kustannustehokas että huomattavasti matkustamista vähentävä seikka. Matkustamisesta puheenollen...sain viime viikolla varmistuksen sille, että avaan kisakauteni jo maalikuun lopussa. Kisailen ensin Kalifornian 70.3-kisassa sekä siitä kahden viikon päästä Arizona Ironmanissa. Arizonan kisa on noista se tärkeämpi: naisten sarjassa on kolme paikkaa Hawajille.

Kolmen viikon treenit on nyt takana, siis täällä Kanarialla, ja täytyypä sanoa, että kunto on parantunut noin 100%. Tietysti pitkähkö tauko erityisesti pyöräilystä tuntui aikalailla. Lisäksi joulun hyvän tankkausvaiheen tulokset alkaa olla pikku hiljaa hävinneet:)